sunnuntai 20. tammikuuta 2013

reissu Helsinkiin

Nyt on sitten kotiuduttu pieneltä sunnuntaireissultamme, johon kuului Helsingissä shoppailua ja matkailumessut messukeskuksessa. Olin ihan innoissani kun Teemu suostui lähtemään kanssani Hesaan saakka, vaikka silläkään raukalla ei ole vapaapäivää ihan hetkeen ollut. Noh, oli todella hauskaa joten ehkä se voittaa kotona löhöily päivän. Minulla on onneksi vielä huomenna vapaata joten tämän päivän ohjelma sopi enemmän kuin hyvin.

Eilen oli myös oikein mukava päivä, muutamia ihania työkavereitani tuli kylään ja vietettiin oikein tyttöjen ilta. Oli todella hauskaa, tuli naurettua ihan vedet silmissä :) Ihanaa kun on ihania ystäviä ympärillä <3 Piti siitäkin illasta räpsiä muutama kuva mutta kamera unohtui pöydälle. Ei sitä aina jaksa kaikkea kuvata.

Tässä muutamia kuvia päivän shoppailu osuudesta. Matkailumessuista taidan tehdä oman postauksen :)

 Tärkeät matkaeväät :)
 Pysähdyttiin menomatkalla Keimolanportilla...
 Jätettiin auto messukeskukselle ja siitä posotettiin junalla Helsinkiin.
Tuli hieman kiirus ja ruokapaikka valikoitui helppouden mukaan... joten mentiin Raxiin ähtämään itsemme täyteen.

Hesasta mukanani toin vain tälläiset vaatekappaleet. Lähinnä siksi että oli kiire, ja yritin käydä vain sellaisissa liikkeissä mitä Tampereelta ei löydy... Paitsi Vila tietenkin löytyykin jo nykyään mutta kuitenkin.

Minihame oli 10e ja villapaita 16e muistaakseni, eli kovin kalliit ostokset eivät olleet. Seuraavassa postauksessa enempi matkailumessuista !

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kommentit tekevät minut iloiseksi joten kiitos vaivannäöstäsi ! :)