sunnuntai 19. toukokuuta 2013

Muotikirppistelyä, ystäviä ja piknik

Eilen nähtiin ihania työkavereita ja oli kyllä ihan huippu ilta. Harmi vaan että kuvia ei tullut räpsittyä sitten yhtään, joten jääköön tuo ilta vain muistoihin. Meillä on kyllä niin ihania ihmisiä työpaikalla, että on käynyt hyvä tuuri.

Tänään tuli poikettua aamusta ensin muotikirppiksellä, missä oli kyllä huimasti väkeä ja paljon vaatteita. On tullut vain ostettua niin älyttömästi uusia vaatteita viimeaikoina (yritän keretä huomenna kuvaamaan nuo Porin ostokset, hieman jäänyt) että ei auttanut muu kun olla todella valikoiva sen suhteen mitä osti. Löysin yhden oranssin topin hintaan yksi euro, en muuta. Muuten oli kyllä huippua nähdä bloggaajia ihan livenä, kovin monelle en silti uskaltautunut mennä juttelemaan. :)


Sitten vielä tämän päivän asua. Ensin oli kyllä pitkät housut jalassa siellä Pakkahuoneellakin, oli kuitenkin niin älyttömän kuuma että piti käydä kotona vaihtamassa vaatteet. Olin ihan rakastunut tuohon paitaan.

 Lähdettiin pienellä porukalla juhlistamaan auringonpaistetta ja lämpöä Matin kämpän lähelle Tammelaan. Kiva puisto alue ja oli niin ihanan lämmin! Ihan huippuja ilmoja ollut viime aikoina, tälläistä koko kesä kiitos!
 Hyvät eväät :D Ei muuten ollut yhtään hyviä nuo pikkuleivät :(
 Loppuun kamala yhteiskuva heh.
Todella hauska päivä! Huomenna on sitten vapaata ja sadetta luvattu, joten aikamoinen löhöily päivä varmaan tulossa :)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kommentit tekevät minut iloiseksi joten kiitos vaivannäöstäsi ! :)