perjantai 23. elokuuta 2013

Italy - Day eight - back to home

Sunnuntai aamuna noustiin hyvissä ajoin ihanalle aamupalalle.

Tämä päivä oli kyllä matkustuspäivä sen todellisessa merkityksessä. Ensin aamulla hypättiin junaan Sorrentosta Napoliin. Napolissa odotettiin puolitoistatuntia ja hypättiin seuraavaan junaan mikä vei meidät Rooman rautatieasemalle. Siellä odotettiin taas tunti kunnes lentokenttäbussi saapui. Lentokentällä odoteltiin kolmetuntia että päästiin lentokoneeseen jossa odotettiin reilu kolmetuntia että oltiin Suomessa. Helsingistä vielä posotettiin autolla kotiin muutaman tunnin. LUOJA että oltiin väsyneitä kun saavuttiin vihdoin kotioveasta sisään. Siinä hetkeksi matkailua taas.
 Sitten oli iso tauko etten yksinkertaisesti jaksanut kaivaa kameraa esiin.
Ja sitten kotona! Tästä Italian reissusta jäi kyllä todella hyvä muisto. Ihania paikkoja, kaikki sujui todella hyvin ja kelit suosi vähän liikaakin. Oli ihana päästä taas reissaamaan ja voin myöntää että seuraavaa reissua tuli jo mietittyä pitkien odottelujen lomassa. Seuraava kohde saattaa olla vähän kauempana ja sitä pitääkin sitten odotella ensi kevääseen.

Tuntuu ihanalta että sai lomalla niin paljon aurinkoa etten ole vielä viikon jälkeenkään kaivannut tippaakaan helteitä. On ollut mukavaa olla kotona ja olla tekemättä mitään, vaikka ollaan tässä nähty paljon kavereita, käyty muutaman kerran ajelemassa motskarilla, käyty äitillä ja noh, aamuvuoro viikon vuoksi olen nukkunut hirveästi päiväunia. Ollut kyllä niin loistava kesä että innolla odotan syksyä ja jopa talvea.

2 kommenttia:

  1. Huhuhu miten paljon reissailua yhden päivän aikana. Varmaan olikin sitten ihana kaatua sänkyyn :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oli todellakin. Yksi ihanimmista tunteista. Niin paljon kun matkailua rakastankin niin kyllä se kotiin palaaminen on aina ihan oma juttunsa :)

      Poista

Kommentit tekevät minut iloiseksi joten kiitos vaivannäöstäsi ! :)