maanantai 28. lokakuuta 2013

Macaron (part II)

Päätin haastaa itseni yrittämään taas kerran macaroni leivoksia. Ensimmäisellä kerralla onnistui siis aika hyvin, maku oli loistava, muoto olisi voinut olla parempi mutta kuitenkin. Toisella kerralla, mistä en tänne jostakin kumman syystä raportoinut, meni ihan pieleen. Muoto oli hyvä, taikina onnistui ja kaikkea, mutta yksikään kuori ei suostunut lähtemään irti leivinpaperista.

Tällä kertaa värikkäiden kanssa kävi osittain samalailla. Kun pari pellillistä oli hajonnut lukuisten irrotus yritysten johdosta, menin epätoivoisena nettiin etsimään apua. Netissä neuvottiin useimmillakin sivustoilla, että heti kun Macaronit ottaa uunista, laitetaan pieni määrä kuumaa vettä pellin ja leivinpaperin väliin. Vesi ikään kuin kiehahtaa ja jos peltiä vielä vähän kallistelee niin vesi ulottuu joka paikkaan. Tämän jälkeen kun muutaman kymmenen sekuntia odottelee, kuoret irtoavat erittäin kivasti paperista! Liian kauaa ei saa antaa olla, tai vesi voi imeytyä kuoriin liikaa ja pilata ne siten.

Kun sain yhden satsin kunnolla onnistumaan, olin ihan poikki. Varmaan kolme tuntia kului yhteensä leipomisiin ja saldo oli ehkä kymmenen onnistunutta Macaronia. Nooh, seuraavana aamuna minuun iski uusi into ja päätin kokeilla hieman muunneltua ohjetta jonka löysin täältä. Suklaa Macaronit onnistuivat täydellisesti ja niitä riitti jopa pakkaseen! Nyt jäi paljon parempi mieli koko leipoiluista ja ennen kaikkea Macaroneista!

 Ohje löytyy siis täältä !

 Täytteen valmistus sujui hetkessä
Ja siinä valmiit versiot pinottu erilaisiin asetelmiin (muoto ei ole ihan täydellinen useimmissakaan...). Hihiii, minä niin rakastan ja vihaan näitä :)

4 kommenttia:

  1. Onpas hyvän näkösiä! :o En oo itse ikinä uskaltanut kokeilla, pitäisi varmaan! :) Mun äiti vaan on kokki, ja sekin sanoo noiden olevan tosiaan supervaikeita tehdä, joten ei oo kantti kestänyt :D

    Sitten leipomusten vierestä: löysin sun blogin äskettäin, ja tosi kivoja postauksia!:) Jään varmasti seurailemaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hih, kiitos paljon :) Kannattaa uskaltaa, voi olla että sullakin on aloittelijan tuuri ja eka satsi onnistuu loistavasti niinkun mulla ;)

      Ja kiitos ja tervetuloa seuraamaan! :)

      Poista
  2. Huippu ohje, pitää joskus testailla ^^! Hirmu kivan oloinen blogi sinulla ja suloinen olet :))

    KickstartMyHeartIina

    VastaaPoista
  3. Hyvin onnistuneita! Mulle on viimeaikoina iskenyt joku ihme himo opetella tehä noita :D pitäiskö vaivautua... hmmm!

    VastaaPoista

Kommentit tekevät minut iloiseksi joten kiitos vaivannäöstäsi ! :)