maanantai 10. maaliskuuta 2014

Päivä jolloin kaikki meni vähän pieleen

Porin reissu ei sujunut ihan suunnitelmien mukaan, mutta kivaa oli silti. Seura sen tekee eikä niin ne aktiviteetit. Tarkotuksena oli mennä teatteriin ja sain työn kautta Smartumin kulttuuriseteleitä, millä oli tarkoitus kustantaa myös Helin teatteri. Noh, siellä oli sitten oikein tiukkatäti kassalla ja jostakin kumman syystä ei antanut minun maksaa seteleillä molempien lippuja, vaikka sanottiin että ei olla tulossa muuten. Aika kalliithan nuo teatteriliput ovat, joten ei kiinnostanut maksaa niin paljoa kun ei oikeastaan edes tiennyt onko esitys hyvä. Jätettiin sitten teatteri väliin seteliongelmien ja tympeän kassamamman vuoksi.
No seuraavana ajateltiin että mennäänpäs sitten elokuviin, koska setelit kävisi sinnekin. Eipäs siellä Porin elokuvateatterissa mennyt mitään hyvää siihen aikaan ja ihan mitä vaan ei viitsinyt mennä katsomaan.
Käytiin sitten syömässä. mikä oli toi vähän piristystä ja juotiin skumppa pullo puoliksi, tarkoitus mennä lähibaariin vielä yhdelle ja pelaamaan hauskaa lautapeliä mihin Heli oli ihastunut. Kun sinne viimein saavuttiin, eikös se ollut niin täynnä ettei istumapaikasta voinut toivoakaan. Että sellaista.

Saanen esitellä ihanan uuden reppuni. Oli pakko ostaa kun laukku aiheuttaa niskavaivoja kun kantelen tuota järkkää niin usein mukana. Musta olisi varmasti ollut paras väri, mutta en voinut vastustaa tuota keltaista. Nämä olivat tarjouksessa Sportiassa ja olen jo kauan miettinyt hankkivani kunnon repun, joten ajoitus oli hyvä.

Porissa oli niin loistava keli, ainoa miinus että tuuli ihan hirveänä, mutta aurinko paistoi. Olen niin kaivannut aurinkoa! Heti tuli niin keväinen fiilis!
 Loistavan paikan valitsin ottaa heijastuskuvan... hmm :D

Loppuun vielä muutama puhelinkuva illasta.

3 kommenttia:

  1. Liikunta- ja kulttuurisetelit on henkilöstöetuja, joten tietysti ne on henkilökohtaisia, kun niillä tuetaan työntekijän hyvinvointia :) Ei niitä voi kaikille jakaa, kun työnanataja niistä kuitenkin joutuu maksamaan.. :)

    Onpas hyvän näköistä ruokaa ja juomaa! Ja reppu on ihanan värinen..

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ymmärtäisin jos nämä olisi pelkkiä etuuksia, mutta kun niistä jouduin kuitenkin maksamaan niin en ymmärrä miksei niitä voisi käyttää halutessaan myös muihin :P Sitä paitsi minusta joskus olen keilaamaan yms mennyt niin että joku ystäväni on niillä koko setin maksanut, noh, nyt tietää sitten senkin :P

      Reppu on ihana <3 Hartiani kiittävät :)

      Poista
  2. Aijaa teidän täytyy itse maksaa niistä, meille tulee tietty määrä vuodessa pelkästään työnantajan kustantamana.. Näköjään on eri käytäntöjä työpaikoilla!

    VastaaPoista

Kommentit tekevät minut iloiseksi joten kiitos vaivannäöstäsi ! :)