torstai 19. kesäkuuta 2014

Summer in instagram

Puhelimeen taas kertynyt pieni kasa kuvia, osan olen instagramissa julkaissut ja osan en. Ajattelin taas tehdä pienet kokoelman niistä.

 1. heti Nykin jälkeen ei meinannut tulla uni oikeaan aikaan. Kello oli tuossa kohtaa kolme yöllä, minun piti mennä kuuteen töihin. Unen saannin suhteen olin jo luovuttanut, joten vetelin kiiwiä ja luin kirjaa. 
2./3./4. Heti seuraavana päivänä suunnattiin Timon, Matin ja Sallan kanssa yksille terassille.
 1. Ostettiin Big Bang Theory dvd heräteostoksena Kodinykkösestä ja yhä katsotaan kovalla vauhdilla sarjaa läpi :) 
2. Pääsin soutelemaan lämpimässä säässä jeee!
3. Käytiin katsomassa minulle uusia ajokamoja ja tuo takkihan siitä mukaan lähti.
 1. Koko-päivä-terassilla-päivä. Minulla oli vapaa ja suunnattiin yhden työkaverin kanssa terassille jo puolenpäivän aikaan ja jossakin kohtaa pari muutakin kaveria liittyi seuraan. Siirryttiin terassilta toiselle ja lopulta lähdin kotiin vasta kymmenen aikaan ikävän päänsäryn saattelemana, johtui se sitten Sangriasta tai auringonpistoksesta. Ihana päivä! :)
1. Samana terassipäivänä käytiin poppoolla vielä syömässä Manhattanissa, nam. 
2. Ihana kesäinen Tampere
3. Työpäivän kahvitauon piristys
4. Mukava kahvittelu hetki ystävien luona.
 1. Ihana arskanotto päivä.
1. Vihdoin ajelemaan jeee. 
2. Testailtiin uutta grilliä. Ihanaa kesä ruokaa, uusia pottuja, sakaattia, pihviä ja halloumia. < 3
3. Kesän ekat kotimaiset mansikat jätskin kera. 
4. Parvekkeen uudelleen sisustamista.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kommentit tekevät minut iloiseksi joten kiitos vaivannäöstäsi ! :)