sunnuntai 22. helmikuuta 2015

Mahtavat kolme viikkoa

Olen ollut hieman laiska päivittelemään blogia, edes perinteistä instagram-kuulumispostausta en ole saanut aikaiseksi tehdä. No tässä olisi sitten aika pitkältä ajalta, kolmisen viikkoa oikeastaan. Hups.
Kävin kotipaikkakunnallani moikkaamassa rakkaita ystäviäni / Oli huippua nähdä pitkästä aikaa taas. Käytiin vähän baareilemassa ja sen sellaista. / Hahahaa aina jaksaa naurattaa tämä minun ja Jonnan pituusero, aika huikeaa :D / sitten en keksinyt samasta aiheesta enää kuvaa tähän joten ööö, viimeisenä kuvana olisi minä shoppailemassa uutta nahkatakkiani.
Sitten muutama kuva sormuksien haku reissulta. Olin Teemulle jo aikaisemmin joskus maininnut että valitsisin mieluiten itse sormuksen, joten kosinnassa ei ollut aitoa sormusta mukana ;) Aito käytiin sitten hakemassa yhdessä heti kosintaa jälkeisenä päivänä. Oli aika jännittävää ja aika monesta kaupasta sai hakea että sopiva löytyi. Haluan tuohon vihkisormuksen vielä kylkeen, joten kihlasormus sai olla hieman vaatimattomampi. Valkokultaa ja kiva pieni kuvio. Ihan tuurilla oli minun kokoani, mikä oli ihanaa koska halusin mielelläni sormuksen heti sormeen ja onneksi sitten saatiin molemmat! / Sitten mentiin juhlimaan Coussiccaan kihlausta, oli mahtava päivä!
 Keikalla ystävien kanssa < 3
 Taas käyty joku päivä luistelemassa / Sitten poikettiin siskoni kanssa siellä häämessuilla. 
Minä ja lasit jee. Pitäisi kai edelleen yrittää noita käyttääkin joskus. / Ihana sunnuntai aamupala, en muista edes enää että mikä sunnuntai oli kyseessä mutta minulla oli myös vapaapäivä mikä tuntuu olevan harvinaista. Harmi, koska rakastan hitaita sunnuntaiaamuja yli kaiken < 3 / Lainasin muutaman Disney leffan ystävältä ja niitä ollaan sitten pikkuhiljaa katseltu / ihana Tampere < 3

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kommentit tekevät minut iloiseksi joten kiitos vaivannäöstäsi ! :)